Hyvää elämää etsimässä

Saunan uimahallissa kolahti. Mies pudotti löylykauhan lattialle ja pyysi minua kohteliaasti poimimaan sen ylös. Katson ensin miksi hän ei itse voisi kauhaa nostaa, jolloin huomasin, ettei hänellä ollut toista jalkaa ja liikkuminen näin varmasti vaikeaa. Tietenkin nuorempana ja vetreämpänä nostin kauhan ylös ja jäin juttelemaan miehen kanssa pidempään, kuin minun tarkoitus oli saunassa olla. Tuli ilmi, että miehellä oli kauan sitten kuollut vaimo ja kaksi aikuista poikaa, ja hän asui yksin vammautuneena kotonaan. Silti hän vaikutti hyvin tyytyväiseltä elämäänsä. Iloisesti hän hymyili ja naureskeli muiden jutuille ja vaikutti kaikin puolin onnelliselta. Mistä tuo mies saa elämäänsä nautinnon? Kuinka hänellä voi olla hyvä elämä? Kuinka pieneen olla tyytyväinen?
Flosofiassa Platon määritteli neljä perushyvettä, jotka olisivat hyvän elämän salaisuus. Ne olivat viisaus, urhoollisuus, oikeudenmukaisuus ja ahkeruus. Kaikki kunnia Platonille, mutta mielestäni ihminen voi olla kaikkea tätä ja silti hyvinkin pettynyt elämäänsä. Nämä voivat olla hyvinkin yhteisöä parhaalla mahdollsisella tavalla palvelevia hyveitä, mutta yksilötasolla onnellisuutta ei voi saavuttaa näillä keinoin. Minä käsitän hyvän elmän nimenomaan onnellisuutena. Enkä minkään yhteisön, vaan itsekkäänä yksilön onnellisuutena. Kukaan ei tosin ole onnellinen yksin. John Donnekin sanoi: "No man is an island" Lyhykäisyydessään tämä tarkoittaa sitä, että jokainen tarvitsee jonkun. Jonkun, joka kuuntelee, jonkun joka välittää. Näiden puute erityisesti Suomessa johtaakin usein alkoholismiin ja erilaisiin mielenterveyshäiriöihin. Suomalaisilla erakkokansana onkin surulinen etuoikeus johtaa erilaisia tilastoja mielenterveyshäiriöissä, alkoholismissa ja onpa Suomi jopa Euroopan väkivaltaisimpia maita!
Hyvä elämä on ennen kaikkea määrittelijästään kiinni, mutta se saavuttaakseen, on oltava päämääriä. En usko, että samaa työtä saman likuhihnan ääressä tekevä ihminen voi olla onnellinen elämässä työnsä kautta. Onnellinen voi olla montaa kautta. Elipä sitten perheelleen
tai itselleen, saa henkilö siitä aina hyvänolon tunteen juuri itselleen. Ihminen elää aina sen mukaan, mikä on hänelle tärkeintä ja saa onnellisuutensa siitä. Tärkeintä ei olekaan se mitä tekee, tai kuinka tekee vaan se, että ylipäänsä tekee. Lottovoittajakaan ei ole onnellinen rahojensa kanssa, ellei hän tee niillä mitään. Elääkseen hyvän elämän, on vähimmäisvaatimuksena edes elää.
Tästä pääsemmekin minuun. Olen 22 -vuotias wannabe ammattiurheilija, jolla rahaa urheiluun kuluu huomattavasti enemmän kuin sitä tulee. Koko urheilu-urani on ollut loukkaantumisten sävyyttämä. Viimeiset kaksi ja puoli kuukauttani ovat taas kuluneet lähinnä tv:tä katsoessa ja turhanpäiväisiä uutisia Internetistä selaillessa. Ihmiskontaktini rajoittuvat melko pitkälle urheilupiireihin. Ihmissuhdetilanteestani haluaisin kirjoittaa, mutta en osaa. Se on liian monimutkaista. Sanotaan nyt vaikka, että jos saisin, tekisin asioita uudelleen. Toisaalta taas olen tyytyväinen. Koskaan en ole kuitenkaan seurustellut päivääkään. Erilaisiin kouluihinkin olen pyrkinyt, joskus jopa päässyt sisään. Nopeasti kuitenkin tällöin tajusin, ettei paikka ollut todellakaan minua varten. Vaikeinta onkin päättää mitä minä haluan elämältäni? Mille haluan elää? Jos en tiedä mille haluan elää, on eläminen mahdotonta. Jos ei ole elämää ei myöskään voi olla hyvää elämää. Ehkäpä vastaus löytyy, kuten laulun mukaan, kaurapuurosta? Etsintä jatkukoon.

Elämä kuntoon!

Minä olen "Pekka" ja tämä on projektiblogini Elämä kuntoon. Kännispäissään ihmiset valittavat melko helposti paskaa elämäänsä. Yleensä varsinkin muutaman tuopin jälkeen alkavat asiat näyttää huonommilta kuin ne oikeasti ovatkaan. Mieshän ei voi alentua myöntämään että asiat olisivat pielessä, varsinkaan selvinpäin. Se vaatii aina pienen rohkaisun. Kuusi keskiketterää, sauna ja edes puolituttu yleensä riittävät. Minä en ole sinänsä poikkeus. En ole uskaltautunut puhumaan ongelmistani juuri kenellekkään. Ainakaan selvinpäin. Minun ongelmianihan ne ovat! Mitä sillä muita vaivaamaan. Todellisuudessa kuitenkin pitkinä öinä usein valon ja lähes itken elämääni. Olen jopa muutaman kerran vetänyt eräänlaisen suojakännin, jolloin vain katsellut kattoon ja vollottanut omaa surkeuttani.
Tämän blogin tarkoitus on siis seurata vuoden pituista projektiani, jonka jälkeen minun siis tulisi olla tyytyväinen elämääni. Tyytyväisyyttä sinänsähän on mahdoton määrittää millään mittarilla. Oma mielipide taas on naiivi tässä asiassa. Mikäli tällä hetkellä kysyisin ystäiltäni ja tutuiltani: Onko elämäni kunnossa? Vastaukset olisivat varmasti poikkeuksetta, paska elämä sulla on. Sen verran armelias itselleni kuitenkin olen, että annan itselleni yhden äänen. Mikäli enemmistö on sitä mieltä, että elämäni on kunnossa, olen onnistunut tavoitteessani.
Minulla ei siis ole vielä minkäänlaista valmista taistelusuunnitelmaa luotuna, mutta tämän blogin tulisi auttaa minua siinä. Keskimäärin saamattomuuteni rajoittaa tekemisiäni melko lailla, mutta toivon siis tämän blogin toimivan jonkinlaisena innoittajani, jotta saisin itseäni niin sanotusti niskasta kiinni. Nyt on siis aika kääriä ne kuuluisat hihat ja vähän helvetin korkea aika aloittaa!